Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Miten järjestää hyvä askartelupaja?

Askartelupaja on hauskaa puuhaa lapsille

Järjestimme K-Citymarketissa joulu askertelu pajan, jossa lapset saivat tehdä joulu kortteja. Minä olin auttamassa ja valvomassa lapsia. Lapsilla oli vapaat kädet askarrella mitä he halusivat korttiinsa.

Askartelupajan suunnnitteleminen

Sain lapun missä kerrottiin mitä kikkea pajaan tulee ja mitä siellä kuuluu tehdä. Pajassa lapset saivat tehdä joulukortteja. Meille lähetettiin laatikko askertelu tavaroita joita lapset voivat käyttää. Huomasimme, että tavaroita ei ollut tarpeeksi, joten lähdimme etsimään viime vuoden askartelupajan askartelu tarvikkeita. Löysimme paljon tavaraa. Siellä oli tarroja, leimasimia, liimaa ja kaikkea pienä helyä joita voi liimata kortteihin. Askarelupaja järjestettiin lauantaina joten katsoin kaikki askartelu välineet perjantaina valmiiksi.

Askartelu pajan järjestäminen

On aika laitta askartelupaja valmiiksi. Pöytä ja tuolit oltiin jo laitettu paikalleen, kuin saavuin töihin. Enää minun tarvitsi vain laittaa askartelu välineet pöydälle. Tämän jälkeen minulla oli vielä aikaa tehdä yksi malli kortti. Päädyin sitten tekemään 2 muuta korttia, kun oli vähän hiljaisempaa.

Mitkä fiilikset minulla jäi päivästä?

Minä tykkään lapsista, joten odotin tätä innolla jo heti kuin kuulin, että pääsen järjestämään tämän. Kun päivä vihdoin tuli, heräsin migreenin kanssa, joka ei ollut hyvä. Otin lääkkeen ja menin kuitenkin töihin. Sinnittelin koko päivän töissä ja nautin lapsien seurasta. Oli todella mukava päivä ja tekisin uudestaan, jos tulisi tilaisuus!

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Työ turvallisuus

Miksi työ turvallisuus on tarkeää?

Työ turvallisuuden avulla voimme varautua erinlaisiin tilanteisiin ja ehkäistä niiden tapahtumista. Pienetkin asiat ovat tärkeitä ja tässä blogissa kerron tärkeimmat asiat minun mielestäni mitä pitäisi muistaa.


Pienetkin asiat ovat tärkeitä työ turvallisuudessa

Yksi minun mielestä tarkeimpiä asioita työturvallisuudessa on pitää paikat siistinä. Tämä siis tarkoittaa, että roskat viedään aina roskiin, jos näet lattialla roskan nosta se ylös, jotta kukaan ei siihen liukastu. Lattiat on myös pidettävä kuivana ja asiakkailla ja työntekiöillä pitää olla tilaa liikkua. Sinun pitää tietää missä kaikki palosammuttimet ja hätä uloskäynnit ovat. Tämä tieto on erittäin tärkeää. Mitään tavaroita ei saa jättää hyllyn reunalle niin, että ne voisivit tippua. On myös todella hyvä tietää mistä löytyy ensiapu tarvikkeita. Nämä jutut eivät kuulu pelkästään myymälään vaan nämä ovat myös tärkeitä varastossa, sillä myös työntekijöillä on oikeus turvallisuuteen.


Muita blogeja jotka liittyvät aiheeseen:

Hyllyjen siivous

Kun siivoat kaupan hyllyjä sinun pitää muistaa nämä


  1. Eteen veto on hyvin tärkeää. Muista myös, että vedät kaikki tavarat hyllyn takaa eteen etkä vedä vaan yhtä tavaraa, sillä muuten kun asiakas ostaa sen niin muut tuotteet ovat piilossa silmältä.
  2. Jos näät vaatteen lattialla etsi henkari ja laita se takaisin paikoilleen.
  3. Jos tavara on väärässä paikassa, älä ole laiska ja vie se omalle paikalleen. Jos et löydä sen paikkaa, kysy toiselta työn tekijältä.
  4. Jos jokin tavara on mennyt rikki tai se on avattu ota se mukaasi ja laita se hävikkiin. Jos olet harjoittelija vie se toiselle työn tekijälle.
  5. Jos joku tavara on pudonnut lattialle nosta se ylös





Muita blogeja jotka liittyvät aiheeseen:

Työ välineet ja työ pukeutuminen K-Citymarketissa

Työ välineet ja työ pukeutuminen K-Citymarketissa

Olen työ harjoittelussa K-Citymarketissa ja siellä minulle annetaan työ vaatteet ja työ välineitä. Tässä blogissa kerron mitä monulle on annettu ja mihin niitä käytetään.

K-Citymarketin työ vaatteet:

  1. Musta kauluspaita ja T-Paita (Saan päättää kumpaa käutän)
  2. Työhousut
  3. Työ liivi, jossa on paljon taskuja
  4. Hanskat

K-Citymarketin työ välineet:

  1. Turvallisuus veitsi on kaikista tärkein. Sillä avaan pahvilaatikot.
  2. Kuula kärki kyniä, jotta voin kirjoittaa kun on tarve
  3. Paksu musta tussi
  4. Liimattavia tarroja joilla saa tavaroita esim. sukkia roikkumaan
  5. Vihko johon vojn kirjoittaa tietoja kun tarve
  6. Pidän myös aina rasvaa taskussa sillä käsineet kuivattavat ihoa

Muita blogeja jotka liittyvät aiheeseen:

Tavaroiden hyllyttäminen

Olen työharjoittolussa K-Citymarketissa ja joka aamu mimä autan muita työn tekijöitä purkamaan kuorman ja hyllytän tavaroita eniten kaikista muista töistä mitä minulle on annettu. Tässä on tärkeitä asioita muistaa kun hyllytät tavaroita


  1. Jos et ole varma onko tavaran laatikko vaihtunut vai onko se uutta, vertaile tavaroiden ean-koodia.
  2. Laita tavaroita mahdollisimman paljon esille
  3. Hyllyjen pitää olla siistejä
  4. Jos sinulla jää yksi tavara yli sen voi piilottaa jonkun toisen tavaran taakse jos mahdollisuu
  5. Tavarat pitää viedä oikelle paikalleen

Mallinuken somistaminen


Mallinuken pukeminen ei olekkaan niin vaikeaa

Mitä sinun tulee muistaa?

1.Kun puet mallinukkea kaupan sisätiloissa älä häiritse asiakkaita ja tämä tarkoittaa sitä, että älä jätä nuken käsiä, ylävartaloa tai alavartaloa lojumaan lattialle.

2.Älä huido nuken osilla tai muuten se voi osua asiakasta tai toista työntekijää päähän.

3. Pidä vaatteet myynti kelpoisena

Mallinuken pukemisen säännöt

Nuken pukeminen aloitetaan sen riisumisella. Irrota ensiksi kädet ja ota paita pois nikelta. Sitten irrota nuken ylävartalo alavartalosta ja tämän jälkeen irrota nuken alavartalo alustalta, jos teitä on useampi tekemässä tätä niin toinen voi viedä tässä välissä vaatteet paikalleen, jos ei niin voit viedä vaatteet kun olet valmis, mutta laita vaatteet paikkaan jossa ne eivät likastu tai ole tiellä. Nyt voit aloittaa pukemisen. Sinulla on nyt nukke palasina joten aloitetaan alavartalosta ja puetaan sille housut ja sitten kengät. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa alavartalo takaisin alustalle. (Tämän voi myös tehdä kun kaikki on kasattu, mutta on hankalampaa). Kun olet tämän tehnyt, niin voit laittaa ylävartalon takaisin paikoilleen. Sitten laitetaan paita ja vasta sen jälkeen laitetaan kädet paikoilleen. Kädet laitetaan hihan kautta ei kaula-aukon. Nyt kaikki on melkein valmista. Sinun pitää vain piilottaa kaikki hintalaput ja olet valmis.


Muita blogeja jotka liittyvät tähän:

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Henkarointi ei olekkaan niin helppoa kuuin luulit

Näin henkaroit oikein

Vaatteet tulevat kauppaan pahvilaatikoissa ja vaatteet ovat muovipussin sisällä, joten ensiksi sinun täytyy ottaa vaatteet pois laatikosta ja muovipusseista. Joskus vaatteet ovat valmiiksi henkaroitu, mutta eivät aina. Paidat henkaroidaan tavallisilla henkaroilla ja housut vähän erinlaisilla. Kun henkaroit paitoja muista laittaa kaikki henkarit samoin päin. Paidoissa on yleinsä molemmilla puolilla olkapäitä pienet narut. nämä kannattaa kiaupauttaa henkarin ympärille jotta paita pysyisi henkarissa paremmin. Housuilla on 2 tapaa henkaroida/nipsuttaa. Joko laitat nipsut molemmista päistä kiinni tai taitat housut ja laitat pienemmät nipsut.



Tähän liittyviä blogeja: